Välillä sitä tuntee itsensä niin kovin pieneksi.

Se ei haittaa, mutta kun olisikin pieni. :)
Puhun tietenkin henkisestä pienuudesta, tämän suunnattoman suuren maailman keskellä.. minulla on kohta synttärit.. iso luku jo vastassa.. minun pitäisi olla aikuinen, lapsia, koti, koira ja aviomies.. mutta olen vasta luomassa uraa, löytämässä itseäni.. Äiti aina sanoi että meidän suvun naiset kypsyvät hitaasti.. totta se on.

En edes tiedä haluanko lapsia, vielä olen siihen ainkin liian huima ja nuori.. haluan elää, kokea, löytää uusia maailmoita, rakastaa, olla tasapainoinen, käyskennellä vuorilla ja laaksoissa vailla sitoutumisia ja kahleita..
Paitsi rakkauden kahleen ottaisin ilomielin, jos se olisi lempeä..

Jouduin toissayönä katsomaan itseäni silmiin, ja toteamaan, että olen oikeasti yksinäinen.  Kävelin veden rantaan, ajattelin viimeisiä kuukausia ja niiden kommelluksia, ihmissuhdesotkuja, kuinka olin ollut paha itselleni, vaikka olin aina sanonut, että en tyydy, niin olin tyytynyt kuitenkin.

Päätin aloittaa uuden elämän, vaikka joka päivä jos se sen vaatii.
Minä tulen vielä rakastamaan itseäni, näkemään peilissä kauniin, tasapainoisen ja onnellisen ihmisen, vaikka se sitten veisi minut hautaani.