maanantai, 9. kesäkuu 2008

Hiljaisia tunteja itsensä kanssa

Välillä sitä tuntee itsensä niin kovin pieneksi.

Se ei haittaa, mutta kun olisikin pieni. :)
Puhun tietenkin henkisestä pienuudesta, tämän suunnattoman suuren maailman keskellä.. minulla on kohta synttärit.. iso luku jo vastassa.. minun pitäisi olla aikuinen, lapsia, koti, koira ja aviomies.. mutta olen vasta luomassa uraa, löytämässä itseäni.. Äiti aina sanoi että meidän suvun naiset kypsyvät hitaasti.. totta se on.

En edes tiedä haluanko lapsia, vielä olen siihen ainkin liian huima ja nuori.. haluan elää, kokea, löytää uusia maailmoita, rakastaa, olla tasapainoinen, käyskennellä vuorilla ja laaksoissa vailla sitoutumisia ja kahleita..
Paitsi rakkauden kahleen ottaisin ilomielin, jos se olisi lempeä..

Jouduin toissayönä katsomaan itseäni silmiin, ja toteamaan, että olen oikeasti yksinäinen.  Kävelin veden rantaan, ajattelin viimeisiä kuukausia ja niiden kommelluksia, ihmissuhdesotkuja, kuinka olin ollut paha itselleni, vaikka olin aina sanonut, että en tyydy, niin olin tyytynyt kuitenkin.

Päätin aloittaa uuden elämän, vaikka joka päivä jos se sen vaatii.
Minä tulen vielä rakastamaan itseäni, näkemään peilissä kauniin, tasapainoisen ja onnellisen ihmisen, vaikka se sitten veisi minut hautaani.

lauantai, 24. toukokuu 2008

Se siitä

Ei ole kymppikiloa tippunut sitten viime kirjoituksen, mutta 10 kg on kevään aikana lähtenyt. Käsittämätöntä. Ja ihanaa.

Mutta se käy niin hitaasti.. pakko onnistua syksyn tavoitteeseen. Painan nyt 82kg, ja pitäisi  päästä 50 kg. 32 kiloa!

Pitäisi lähteä kymppikilo kuussa! Miten vitussa sen saa pois?

Eikä riitäkään... Viistoistapa.. Ehkä mun on otettava radikaalit otteet käyttöön!

Paasto.. Ja se tosiaan alkaakin kunhan pääsen pois tuolta koulusta. En mitenkään voi paastota kouluaikaan, mutta kun tulee kesä se on erittäinkin mahdollista. Se tulee olemaan tuskallista, mutta mä pystyn siihen. Mehu/tee/vesipaasto.

Mun on pakko. Toista talvea en halua vihata itseäni. Vain siksi, että en pystynyt.

Mulle on tullut jo liian monta kertaa eteen se, että ihminen on ihastunut muhun, tykästynyt.. ja sit kun se näkee mut alasti.. kaikki on menetetty. Mä vaan oon niin lihava ja ruma.. Mut silti.. mulla on ollut yksi ihana rakkaus.. Hän rakasti mua tällaisenani.. Vaikka itte oli uskomattoman komea ja laiha ja kaikkea upeaa... hän näki minussa sitä jotain.. Minä vain en kestänyt itseäni ja lopetin suhteen.

 

Siitä on jo vuosia aikaa...

Sekin on jännää, että mä en koe itteeni rumana. Mä tunnen itteni viehättäväksi, mä tunnen itteni kiinnostavaksi, ja mä tunnen itseni upeaksi, kun mä en näe itseäni, enkä ole kenenkään kiinnostavan ihmisen seurassa. Mun päänsisäinen maailma on epätäydellinen, ja epäjärjestyksessä.

Sitten mun tarttee vain seurata ihmisten reaktioita, miten ihmiset pitää musta, ne haluaakin mua, mutta ne ei halua MINUA. Ne haluaa jotain minusta mutta ei todella minua. Ei kokonaan, ja ehdoitta.

NE sanoo että mä oon hyvän näkönen, kauniskin jopa, mukava, hauska ja lahjakas.. kaikkea sitä ja enemmänkin.. mutta silti.. kukaan ei halua Minua, kokonaan. En ymmärrä. Kerran kysyin ystävältäni, että mikä minussa on mennyt rikki, kun en tunnu löytävän sitä ainutta jonka kanssa olla.. Hän ei osannut vastata. Ja ymmärränhän sen....

Kello on jo yli puolenyön. Olen vetänyt sokeriöverit ja kunnolla, sitten pitkään aikaan. Halveksin itseäni.

Oksettaa..

Kaveri soitti taas kännissä yöllä.. olisi halunnut,että mä oisin menny sen kämpille, ja pannu sitä.

Ehkä pitäs olla imarreltu, että se haluu mua, mutta vittu olen kyllä loukkaantunut.. Sanoin sille kyl aika suoraan, että en ole tulossa. Oli sitten miten ihana tahansa.

Voi jumalauta nuita miehiä. Annat kerran periksi ja ne luulee että mua voi pompottaa miten vaan.

Mä en oo koskaan harrastanut yhdenillan juttuja summamutikassa. Mä olen aina tuntenu ne ihmiset, ja välittänyt jollain tasolla, paitsi kerran. Silloin olin vitun kännissä ja masentunut.

Mä en kyl hirveesti pidä yhden illan jutuista, joskus ne on ihan OK. Varsinkin kun ei halua seurustella, mut seksiä on kiva  saada.. mut siinä joutuu niin haavoittuvaksi.. Ja kun kuitenkin kaipaa sitä oikeaa rakkautta.. sitä ehdotonta hyväksymistä.

Ja silti pidän yksin olemisesta. : ) kyllä me naisetkin osataan olla hankalia!

Onneksi elämä jatkuu.. sen on pakko.. Ei se odota minua.. se kulkee.. ei se välitä olenko kyydissä vai en.. se vain kulkee.. ja mä meen.. keinun mukana, taistelen itteni kanssa ja maailmaa vastaan, sen kanssa. Koetan löytää oman paikkani Kaikkeuden kyljessä, sovittaa olemiseni maailman mukaan.

Ja laihdutan.. Olen päättänyt sen, että jos kuihdun, eikä kukaan ota kiinni.. on ehkä oikein jatkaa kuihtumista.. olemattomiin asti. Ennemin olematon, kuin näkymätön, arvoton.

 

perjantai, 2. toukokuu 2008

Jotakin on tapahtunut

Olen onnistunut saamaan itsestäni kiloja pois, olen päässyt kuiville sokeririippuvuudesta, olen sekstannut kahden pändini jäsenen kanssa, erikseen kylläkin, olen pitkästä aikaa iloisempi kuin muistankaan (ei johdu sekstailuista), olen päättänyt siirtyä elämässä eteenpäin..

Olen kertakaikkiaan tyytyväinen elämääni...

no jospa jätettäisiin nuo valheet pois.

Mulla on joku sekoitamaailmasi- geeni. En tiiä miksi onnistun aina saamaan itteni liemeen, emotionaaliseen, lähinnä.

Onneksi pändissä kaikki OK, toiminnat ei vaikuttanu mitenkään sisäiseen kemiaan joka on kyl hyvä.

Nyt on vapun jälkeen kauhee darra, ja selviäminen yhdestä elämäni kummallisimmista tapauksista..

No kerron siitä joskus.

Pitää mennä taas... mut kun kirjotan ens kerran, oon tiputtanut kymppikilon lisää, ja mulla on elämä kunnossa.

 

 

keskiviikko, 12. maaliskuu 2008

Takasin täällä

Kolme viikkoa venyi kuudeksi.

Tulipa parin saaren muutama osanen nähtyä hyvin.

En pitänyt itteeni kurissa. Kolme viikoa meni OK, sitten seuraavat 3 pelkkää mättöä.

Samoin tää viikko kotimaassa. Sitä on niin hankala katkasta.Kierrettä.. jatkaa vaan kunnes rahat loppuu.. kuin holisti ikään.

 

Ehkä tää joskus loppuu.

hmm.

 

Loppuu kun lopetan.

Todellakin lopetan.                                                                                                                        

Loppuu kun lopetetaan.. kesään mennessä pitäs saada sutjakaksi varsi.

Ja se saadaan, kyllä.

 

maanantai, 21. tammikuu 2008

Outoja aikoja

Lähden viikon päästä muutamaksi viikoksi ulkomaille, ja minua vähän huolettaa.. Miten ihmeessä saan pidettyä itseni kurissa.. en tiedä, en todellakaan.

Nyt on jo mennyt niin surutta alamäkeä, ettei mitään rajaa.. paino ei ole onneksi noussut, mutta olenkin sitten karsinut normaalista ruoasta, mikä on pahinta mitä voi tehdä.. sitten on olo on väsynyt ja nuutunut.. Ja muutenkin hankala.

 

Elämässä ei muutenkaan ole nyt paljon mitään tasaista eikä auvoista.. ei se mitn.

Mutta nyt en ota enää lisää stressiä, en yhtään, sitä on jo tarpeeksi.

 

Huh.

 

liikaa.

 

Väsyttää..