Oli ihan mukavaa ruokaa ja hyvää seuraa, vai toisinpäinkö se on. :)
Kauhistutta vaan, kun ollaan niin hirmuisen erilaisia. Minä musikaalinen ja taiteellinen ihminen, hän kaikkea muuta kuin sitä. Hyvänen aika.
En yhtään tiedä.

Minulla todettiin parisen viikoa sitten sairaus, joka viipyy riesanani jopa vuosia, ja jos/kun se paranee, luultavammin uusii jossain vaiheessa. Ihanaa.

En yhtään tiedä haluanko siihen toisen ihmisen kärvistelemään rinnalle. Onko se edes oikein?
Tutustutta toisen itseensä, ja toinen ihastuu ja sitten läjäyttää naamalle: hei, mut mullon tämmönen, eikö olekin kivaa?

Huh, Enpä usko.. Silti toivon että minullakin oisi oikeus onnellisuuteen, ja samalla tiedän, ettei niin ole.
Ärsyttävää.
Miksi elämä ei voisi olla vain suoraviivaista asioista toiseen etenemistä. Tiedän. Se olisi tylsää. Siltikin.

Olen miettinyt paljon kuolemaa, ja se tuntuu hyvältä vaihtoehdolta ajoittain, mutta en haluaisi luovuttaa.

Rakastan elämistä, mutta en näe syytä siihen, en tarkoitusta, ja päämäärättä harhailu on minusta hyvin  tarkoituksetonta.
Tarvitsen syyn elämälleni, itsestäni sitä en ole löytänyt, toisesta ihmisestä sitä ei voi löytää.. mistä sitten? En tiedä.