Kertakaikkiaan on ollut kamalat pari päivää.

Jos joku tulee mulle sanomaan, että sokerista ei voi olla riippuvainen niin saas nähä miten sitten käy.. Luultavammin kipeesti, ja juuri sille toiselle.

Riippuvuus on aina riippuvuus, ja sen tiedostaa varmimmin vasta sitten kun koettaa olla ilman.

 

Alkoholiriippuvaisella paine on myös sosiaalinen. On niin paljon syitä, miksi pitäisi lopettaa ja ympäristö myös tukee, vaikkakin vanhat piirit vastustaa.Alkoholisti pääsee myös hoitolaitokseen, jos irtautuminen on vaikeaa yksin, mitä se yleensä on.

Narkomaanitkin saa lääkeapua ja narkkarien hoitolaitoksia on kovin monia... mutta...

sokeririippuvainen on ihan yksin. Ja hävettää vitusti ees myöntää et on jotain tollasta. varsinkin kun afrikassa lapset näkee nälkää jne.

Toki suurimmissa kaupungeissa on tukipaikkoja anonyymeille ylensyöjille jne, mutta ei täällä missä mä asun, vaikka ei tää niin pieni ole, mut silti.              

Mä olen paininut itteni kanssa joka sekunti, hetki sen jälkeen kun päätin olla sokerittomalla tän vuoden alusta. 1. päivä se ei lähtenyt käyntiin vierailun takia, mutta 2. kyllä.

Ja nää pari päivää on olleet  todellista henkistä taistelua ja tuskaa. Joka hetki mun pitää muistuttaa itelleni, etten ajattele mitään herkkuja, enkä pottulastuja enkä muuta vastaavaa. Piilosokeria on niin monessa, jo pelkästään tavallisessa ketsupissa sitä on paljon. Mä koetan ajatella, että olen allerginen sokerille, tai että mullon sokeritauti tai jotain, että mä en vaan yksinkertasesti voi syödä sitä.. mikä on kyl tottakin.

Mä en voi syödä sitä. Jos mä otan vaikka kourallisen sipsejä, mun on lähestulkoon samalta istumalta vedettävä koko pussi loppuun, ja vielä sillonkin menis jotain, jos olis mitä mennä. Pari keraa oon ajatellu oksentamista, mut mä tiiän että se ei ole ratkasu, ei todellakaan. Helpottas kovasti, jos olis aikaa ja rahaa mennä vaik kuntosalille riehumaan, tai harrastaa jotain urheilua, muutakin kuin kevyttä joogaa kotonaan aamusin. Mutta aikaa ei ole, eikä sitä rahaa, koulu vie kaiken ajan, ja laskut rahat.

Mä olin illalla niiiin turhautunut ja vihanen ja loukkaantunut itelleni ja koko vitun maailmalle, kun palasin kaupasta, ostamatta mitään höttöä. Tuntu, kuin sisälläni olisi valtavan suuri musta-aukko jonka olemassa olo sattuu saatanasti, jos sitä ei tukahduta ruoalla. Edes tupakasta vieroittuminen ei ollut näin kamalaa. Eikä lihan.. kasvissyöjäksi siirtyminen oli vaivatonta ja helppoa, sillä kaikkeen mitä olin ennen syönyt oli hyviä vaihtoehtoja. Mutta sokerille ei ole. Hedelmiä olen syönyt mutta niitäkään ei voi syödä paljon sillä niissähän on sokeria myös.     

Viljaakaan ei voi syödä paljon eikä kaikkia vihanneksia ollenkaan, esim pottu on turhaa, mikä olikin enen mun lemppari, ja porkkanassakin on paljon hiilareita.. Mut mut  silti en haluisi viedä tätä kaikkea äärimmäisyyksiin. Pitäisi löytyä jotakin millä voisi herkutella spontaanisti  mutta vain ajoittain ja turvallisesti, ilman että mopo karkaa käsistä. Ja varmasti löydänkin.

Tein eilen aivan mahtavaa tofuhampurilaista.

Minulla oli kaksi täysjyvävehnä leipäsiivua, niitä Vaasan paksuja (liian kalliita : ) ), ja  itusalaattia kourallinen (mung-pavun ituja, ja punaisia ja vihreitä linssejä ituina myös. Sitten puolikas tomaatti siivuina ja muutma kunnon sipulirengas. Sitten kylmäsavustettua tofua kolme reilua siipaletta ja tein seuraavaa:

Kuumensin paistinpannun ja laitoin siihen nokareen tummansinistä keijua, paahdoin sitten sitä pohjaleipää siinä molemmin puolin ja samalla vähän kuullotin sipuleita ja paistoin kevyesti tofusiipaleet. Kun pohjapalanen oli valmis laitoin sen lautaselle, ja sen päälle itusalaatin sekä sipulit. Sitten pastuneet tofut ja viileät tomaatit. Ripottelin mustapippuria ja valkosipulijauhetta ja pahdoin kansipalasen siihen ja sitten laitoin koko hampparin voipaperin sisään, että se ei leviä ja söin kylmän vesilasillisen kera. Voi että oli hyvää! Täyttävää ja hyvää!

Ei tarvinnut mitään kastikkeita siihen, vaikka olis kaapissa ollut kevyttä ranskalaista kastiketta, mut enivei.

 

Suosittelen. Ei menny kauaa ja varmasti maistuu nirsommallekkin. Jeah!

Tänään teen toisen sellaisen .

Niin ja jälkkäriksi hedelmärahkaa:

Maustamatonta soijajukurttia desi/ puolitoista, siihen kuutioitu pienehkö banaani, viisi pehmeää taatelia silputtuna, pari ruokalusikallista hasselpähkinärouhetta ja cashew pähkinöitä, yksi teelusikallinen mantelijauhetta, puolikas pieni kohtalaisen hapan omena raastettuna ja annetaan sekoituksen jälkeen tekeytyä puolisen tuntia jääkaapissa. Ah. Hiton hyvää.

Ei tartte sokeria kun taatelit makeuttaa. Ja on terveellistä ja kaikkea. Nam. Ihan hiton hyvää.

Ehkä mä selviän tästä päivästä.

On otettava päivä kerrallaan ,niinkuin minkä tahansa riippuvuuden kanssa, ei "en enää ikinä, koskaan"-lauseita, ne ei pidä, Ihan vaan että ei kiitos, ei nyt, ei tänään, en tiedä huomenesta, mutta nyt mä koetan olla ilman.

Kuullostaako helpolta? Sitä se ei suinkaan ole, vaan yhtä henkistä kipua. Millonkohan tää lakkaa? Pakko sen on joskus hellittää, onhan?